Yhteystiedot

Kuoronjohtaja:
Pia Hemminki
0400-755 908

Puheenjohtaja:
Anne Koivunen
044-565 0412

Harjoitukset

Harjoittelemme koulujen alettua elokuusta seuraavaan toukokuuhun. Pidämme harjoituksemme Lohjan kirkon läheisyydessä olevassa Kappelisalissa joka sunnuntai klo 18-21.

Harjoitukset kestävä yleensä noin kolme tuntia, jonka aikana pidämme yhden tai kaksi lyhyttä taukoa kuulumisten vaihtoa ja jaloittelua varten.

Tule mukaan!

Jos olet kiinnostunut, ota yhteys kuoronjohtaja Pia Hemminkiin ja sovi koelaulusta.

Laurentius-kuoro

Lohjalainen kansainvälisen tason kuoro
Tyylikäs, monipuolinen ja haastava ohjelmisto
Kuoro laajenee tarvittaessa suurteoksia varten
Tiivis yhteistyö Lohjan kaupunginorkesterin kanssa

Kanttori Erkki Muukkosen 1966 perustama kokoonpano aloitti seurakunnan nuorisokvintettinä. Kuoro sai nimensä Lohjan Pyhän Laurin kirkon suojeluspyhimyksen mukaan.

Tänä päivänä Laurentius-kuorossa on noin 35 laulajaa, naisia ja miehiä. Lisäksi jokaisen suurteoksen yhteydessä joukkoon liittyy projektikuorolaisia. Tärkein yhteistyökumppanimme Lohjan seurakunnan ohella on Lohjan tasokas kaupunginorkesteri. Poikkitaiteellisiin produktioihin paikallisten kulttuuritoimijoiden kanssa on lähdetty innokkaasti.

Pia Hemminki on kuoron nykyinen taiteellinen johtaja. Hän on luotsannut kuoroa jo reilut parikymmentä vuotta.

Laurentius-kuoron ohjelmisto muodostuu pääosin klassisista ja hengellisistä teoksista. Viimeisten vuosien ohjelmistoon ovat kuuluneet mm. Duke Ellingtonin Sacred Concert, J.S Bachin Johannespassio sekä W.A. Mozartin Requiem ja C-mollimessu. Esitämme myös kansallisromanttista ja uutta musiikkia. Ohjelmistomme erikoisuutena on oopperamusiikki Lohjan tenoripäivillä.

Kuoro on levyttänyt seitsemän kertaa, osallistunut useisiin TV- ja radionauhoituksiin ja kuorokilpailuihin Suomessa ja ulkomailla.

Jos haluat liittyä tasokkaaseen, mutta rentoon joukkoomme, ota yhteyttää Pia Hemminkiin ja tule täydentämään rivejämme!

Tulevaa ja ajankohtaista

Ohjelmaa 2010

9.5. Äitienpäiväkonsertti, Lohja
22.5. Kevätkonsertti, Sammatti
28.5. Kevätkonsertti, Siuntio

Laurentius-kuoro menestyi Prahassa pidetyssä Adventti- ja joulumusiikin kansainvälisessä kilpailussa 27.11. 2009.

 

Viimeisimmät levyt

Joululevy 2007 - Mökit nukkuu lumiset